Metsän raivaajille konkelot ovat tuttuja. Ne ovat myös vaarallisia, koska puiden toisiaan vasten painautumisen synnyttämä jännitys saattaa singota konkelon suurella voimalla arvaamattomaan suuntaan. Myös työpaikoilla syntyy konkeloita, jos riitoja ei käsitellä.

Keskinäisistä kähinöistä työn äärelle

Kun ihmiset tekevät yhdessä töitä, syntyy myönteistä energiaa mutta myös jännitteitä. Ristiriidoiltakaan ei aina vältytä. Parhaimmillaan konflikti on viestintuoja toimimattomista käytännöistä, epäselvistä vastuista, puutteellisista sopimuksista tai esimiestyön ongelmista. Kun ristiriidat ratkaistaan, ihmiset pääsevät jälleen kiinni työn iloon.

Me suomalaiset olemme tunnettuja rauhan rakentajia. Voimme rakentaa yhdessä myös kukoistavaa suomalaista työelämää.

Yhdessä voimme luoda kohtaavaa ja keskustelevaa kulttuuria sovittelun keinoin.

Sovittelulla saavutetaan:

  • Saadaan aikaan työrauha. Työn sujuvuus, laatu ja tuottavuus paranevat
  • Ristiriidat eivät paisu ja leviä, kun niihin tartutaan heti. Asioiden vatvominen loppuu.
  • Rohkaistutaan ottamaan esille itseään harmittavia tai vaivaavia asioita.
  • Saadaan vahva kokemus siitä, että yhdessä pystytään sopimaan ja kehittämään työtä.
  • Opitaan ymmärtämään paremmin työkaveria. Luottamus toisiin vahvistuu.
  • Opitaan pois olettamuksista ja tulkinnoista.
  • Havahdutaan antamaan arvoa sille, mikä on hyvin ja mistä voimme olla ylpeitä.

Kuulostaako tutulta?

kiusaaminen   huutaminen ja kiroilu   jatkuva syyttely  luottamuksellisten tietojen vuotaminen  yhteistyön sujumattomuus  puhumattomuus  loukkaantuminen  välirikko  tiedon panttaaminen  mollaaminen elein ja ilmein  työajan väärinkäyttö  työstä kieltäytyminen  töiden valikointi  uusien työtapojen vastustaminen  klikkiytyminen ja liittoutuminen  pelko  painostava ilmapiirikuppikunnat  juorut  puhumattomuus  pahanpuhuminen  eristäminen  lukuisat sairauspoissaolot  

Kaipaatteko työrauhaa?

Jätä yhteystietosi. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

9 + 3 =

Teija Heroja

040 732 9019

etunimi(a)tyoyhteisosovittelija.fi

Kirsi Hoffrén

040 738 6194